|
|
Syyskuun alussa 2006 avattiin tietojenkäsittelymuseon näyttely Jyväskylän Ammattikorkeakoulun DYNAMO –rakennuksessa. Näytteillä on tietojenkäsittelyyn käytettyjä koneita ja laitteita eri vuosikymmeniltä, 1950-luvulta lähes tähän päivään. Laitteet ovat asetettu näytteille aulatiloihin toisesta viidenteen kerrokseen. Näyttelyyn saa vapaasti tutustua Piippukatu 2:ssa arkisin kello 08 – 16 välisenä aikana. Vaihtolevypakkojen koteloista on Dynamon alakertaan laadittu opastin, jossa kerrotaan eri kerroksissa olevien laitteiden pääasialliset käyttövuosikymmenet.
Esillä toisessa kerroksessa ovat 1950 – 1960 lukujen reikäkorttiaikakaudelta IBM 083 lajittelija ja IBM 026 lävistin. Museoyhdistyksellä on edelleen mahdollisuus lukea tiedot reikäkorteilta. Tätä taitoa on tarvittu useita kertoja.
Kolmannessa kerroksessa tietokonekeskusten varsinaista työjuhtaa edustaa hydraulinen IBM 1403 rivikirjoitin sekä pienempien koneiden tulostimena ja päätteenä käytetty TELETYPE. Ollaan vuosikymmenillä 1960 – 1980.
Neljäs kerros: Vuonna 1983 julkistettiin IBM:n valmistama levyasema 3380. Nyt päästiin muistin kapasiteetissa jo gigoihin. Levyaseman päällä on purettuna vaihtolevypakka sekä erilaisia luku/kirjoituspäitä.
Tämä viidenteen kerrokseen sijoitettu supertietokone Origin 2000 CRAY edustaa neljättä maassamme käytössä ollutta supertietokonetta. Se oli toiminnassa vuosina 1996 – 2005, käytöstä se poistettiin juuri ennen juhannusta. Museon pitää varastoida tuoreitakin esineitä, niiden hävittämisen jälkeenhän sellaisia ei ole enää mistään saatavilla.
Voit lähettää yhdistykselle sähköpostia. |